kääpiösnautseri - miniature schnauzer
&
suomenpystykorva - finnish spitz

Milan astutusreissu

Mila (K. Bedtime Story) kävi astutureissulla Tampereella, jäämme odottelemaan merkkejä tulisiko meille tänä syksynä pentuja. Ajattelin kertoa täällä blogin puolella hieman tästä toiminnasta ns. kulissien takana, jotta koirankasvatus tulisi läpinäkyvämmäksi ja toisaalta myös konkretisoisi pentua etsiville mitä kaikkea pitää tapahtua ja myös onnistua ennen kuin yhtäkään pentua syntyy tähän maailmaan. Niitä kun ei edelleenkään ole kuin marketissa hyllytavarana myytävänä tai ilmaannu tyhjästä pentuaitaukseen.

Mila on sijoituskoira ja asuu sekä viettää normaalia koiranelämää Keminmaassa ihmisperheensä kanssa. Mila oli pentueensa tummin, mutta myös niukkakarvaisin, jonka vuoksi sen sijoitukseen jätin. Tummien värimerkkien takia näyttelymenestys voi olla aika tiukassa, ja koronan takia Mila ei viime vuoden puolella ehtinytkään käydä kuin yhdessä näyttelyssä pentuna. Luonne Milalla on tasaisen varma ja se onkin perheensä silmäterä juuri luonteensa takia.
Milan haltijan Minnan kanssa oli ollut puhetta pitkin viime vuotta astutusajankohdasta. Alun perin ajatus oli astuttaa Mila vasta loppuvuodesta, mutta päätinkin lopulta kokeilla astutusta nyt kesän juoksuun. Tämä passasi myös Milan kotiväelle – vaikka sijoituskoiran astutuskuviot ovatkin pitkälti kasvattajan päätettävissä on minusta tärkeää pitää perhekin ajan tasalla suunnitelmista, hehän koiran kanssa jakavat arjen ja koira on ensisijaisesti heille perheenjäsen. Kovin usein sijoituskoirien kanssa kuuluu olevan ongelmia, liekö haltija ei ole täysin ymmärtänyt millaisesta sopimuskuviosta on kyse, tai kasvattaja kuvittelee liikoja omista oikeuksistaan sjoituskoiraan. Milan perheen kanssa on kuitenkin kaikki mennyt todella joustavasti, tällaista pitäisi yhteistyö sijoituskoiran ympärillä ollakin.

Milan juoksut alkoivat pari viikkoa sitten, vaikka niitä odotettiin jo toukokuulle. Kalenteri käteen ja laskemaan, eikös otollisin astutuspäivä näyttänyt ajoittuvan juhannukselle. Koirat kun eivät koskaan juoksuineen katso kalenteria ja tällää niitä johonkin helppoon hetkeen, vaan yleensä H-hetki on joku juhlapyhä, tai itsellä on kalenteri täynnä työasioita tai joku todella pakollinen meno, jonka siirtäminen on hankalaa. Näin tälläkin kertaa, ehdin jo itsekseni harmitella, kuinka kauan odotettu juhannuksen mökkiviikonloppu vaihtuukin vauvan kanssa autossa istumiseen. Olin jo asennoitunut ajamaan juhannuslauantaina Suomen halki uroksen luo tuli mitä tuli. Varaurostakin ehdin jo miettiä ja vähän kyselläkin, mutta koska asumme täällä periferiassa ja ihan mikä tahansa uros ei kelpaa kasvatuskuvioihini, yleensä pitää lähteä merta edemmäs kalaan eli vähintään 500km päähän kotoa. Tämä onkin todella helppoa tuollaisen 4kk ikäisen muksun kanssa 😀

MUTTA kuinka ollakaan, asia ratkesi ja Milalle löytyikin kyyti määränpäähän. Minun ja vauvan ajaessa kohti Kemijärven mökkiä oli Mila jo saapunut perille Tampereen seudulle, tarkemmin sanottuna Kangasalle turvallisesti Esterin (A-pentueen “Uunon”, K. Auspicious Vesperin omistajan) kanssa. Heti seuraavana päivänä uroksen kanssa oli lempi leiskunut ja astutus onnistunut. Edelliseen astutusreissuun verrattuna ihan oli luksusta päästä näinkin helpolla. Mila vietti siis juhannuksensa herraseurassa, ja me ajeltiin pojan kanssa mökiltä siskon luo Ouluun, josta käytiin maanantaina päiväreissu Tampereella. Tämä hoitui lopulta junalla kulkien, mikä oli varmasti helpoin vaihtoehto meille kaikille (vaikka mamma-aivoilla vei aikansa tajuta, että Oulusta on tosi näppärä tehdä junareissu eestaas, minä kun olin vielä sunnuntaina lähdössä matkaan autolla).
Eilen tiistaina lähdettiin Oulusta kotimatkalle ja Mila jäi onnellisena Keminmaahan perheensä huomaan. Nyt ei voikaan muuta kuin odottaa ja jännätä tuleeko lähiviikkoina tiineysoireita.

tomapic
Trimmaus & kuva Satu Lampinen
milauusipic
Trimmaus & kuva Satu Lampinen

Juhannuksen hellupari näyttää tältä. Sulhanen on virallisesti Proceller Ready Set Get Wet, “Toma”. Toma on tyylikäs, hyväluustoinen ja erinomaisella karvalla sekä tasapainoisella pääkopalla varustettu nuorimies. Pentue olisi molempien ensimmäinen.

Teen lähiaikoina pentueelle oman tietosivun Kasvatus-sivulle, sieltä voi käydä lukemassa tarkemmin ajatuksia vanhemmista ja pentueesta. Mikäli pentue kiinnostaa suosittelen lukemaan samaiselta Kasvatus-sivulta kohdan “Odotuksemme pennunostajalle” ja käyttämään yhteydenotossa pentutiedustelulomaketta.