Ensimmäisenä, tervetulo uusille kotisivuillemme! Sivujen toteutuksesta vastasi Valokuvaaja Aino Vakkilainen, suurkiitos ja isot suositukset Ainon yritykselle! Nyt kelpaa meidän taas päivitellä koirahommista eetteriin ja välillä rustata tänne blogin puolelle asiapitoisempiakin turinoita. Muihin somekanaviin verrattuna blogi päivittyy hitaammin, mikäli meidän koirien elämää kiinnostaa seurata aktiivisemmin meillä on sivut myös Facebookissa sekä Instagramisa (molempiin löytyy linkit sivuston alareunasta). Erityisesti Instagramin puolelle tulee päiviteltyä jos ei kuvia niin ainakin tuokioita storyihin lähes päivittäin.
Paljon on tapahtunut siitä, kun blogia olen viimeksi päivitellyt. Kaikkea ei voi mitenkään saada tiivistettyä tähän, mutta tärkeimmistä lienee mainittava sanapari:
- Pietan ruumiinavauslausunto tuli päivälleen sinä päivänä, kun sen pennut olisivat tulleet luovutusikään. Mitä kohtalonivaa…. Ruumiinavauslausunto antoi kuitenkin kaipaamani vastauksen: Pieta menehtyi kohdunrepeämään ja siitä aiheutuneeseen shokkitilaan. Repeämä oli ollut laaja, ilmeisesti tullut ensimmäisen voimakkaan supistuksen seurauksena. Valitettavasti mitään ei olisi ollut tehtävissä Pietan ja pentujen hengen pelastamiseksi. Pietan kohdussa oli 7 täydellisesti kehittynyttä pentua, 3 narttua ja 4 urosta :'( Pietan kuolema tuntui entistäkin raskaammalta, koska olin itse tuohon aikaan raskaana. En sanoisi, että olisin oman lapsen synnytystä pelännyt, mutta tämä kokemus antoi ihan uutta perspektiiviä myös koirankasvatukseen. Ylipäänsä Pietan menetyksen jälkeen olen miettinyt entistä enemmän koirankasvatuksen eettisempää puolta, näitä ajatuksia varmasti avaan jossain vaiheessa myös täällä blogin puolella.
Olen murehtinut Pietaa lähes päivittäin viimeisten kuukausien aikana. Itku tulee edelleen herkästi, usein olen miettinyt kuinka ihanaa olisi, jos Pieta olisi yhä läsnä milloin missäkin tilanteessa. Onneksi Pietasta on useampi hieno jälkeläinen, joista osa toivottavasti tulee jatkamaan sukua ja sitä myötä tätä minulle tärkeää sukulinjaa. - Naalaston-suomenpystykorvapentue syntyi 20.3.2021. Ponnistuvaihe oli pitkä, mutta synnytys lopulta hyvin helppo ja vaivaton. Pentueeseen syntyi 1 narttu ja 2 urosta. Sinänsä harmi näin pieni pentue, koska useampi ihminen odotti jos heille olisi tästä pentueesta uusi metsästyskaveri löytynyt, MUTTA erityisesti nyt pitää olla tyytyväinen, että synnytys sujui hyvin ja koko pentue emää myöten on hengissä ja hyvinvoiva. Pennut ovat tällä hetkellä 5,5 viikon ikäisiä, kuvia ja kertomusta niistä vähän myöhemmin tässä postauksessa.
- Kotilaumaamme liittyi uusi jäsen vajaa pari viikkoa sitten, kun Kyllikin haltija Katri toi meille pohjoisen matkallaan Kennyn tyttären “Zivan”, Juliuksen Mistika Ziva Kaiser. Pietan menetyksen jälkeen minusta tuntui koko ajan, että laumassa on tyhjä kohta, joka kaipasi täydennystä. Tosiaan, sinä päivänä mun Pieta menehtyi, vain muutama minuutti sen jälkeen Kenny lähti appivanhempieni mukana Pelloon ja sieltä toisella kyydillä Kajaaniin treffeille. Vaikka Pietan menetykselle on todella vaikea keksiä positiivisessa mielessä mitään tarkoitusta fatalistina haluan uskoa, että tälle murhenäytelmällekin oli joku tarkoitus olemassa. Ehkä se oli se, että Zivalle tuli mahdollisuus liittyä meidän perheeseen, uutta koiraa kun ei ollut kotilaumaan ajatus ottaa hetkeen.
Pietaa on mahdoton korvata, mutta Ziva on tuonut lohtua ja iloa saaden surunkin väistymään. Lainatakseni Laura Koskelon kauniita sanoja, “Uskon myös ettei Pheobe (nykyään siis Ziva, meidän piti pitää uudet nimiäiset) astele Pietan tassun jälkiin vaan puolestaan tepastelee siinä rinnalla omiaan”. Ziva käytännössä solahti porukkaan ja lunasti heti paikkansa laumassa, se on uskomattoman reipas ja sopivan sähäkkä nuori neiti, omiin silmiini myös varsin nätti – rakenteeltaan “minun näköinen”. Innolla odotan kuinka tämä tirriäinen kehittyy ja mitä tulevaisuus tuo meille tullessaan! Ja mikä sattuma oli, että meillä on tähän aikaan myös nämä pystykorvapennut, näistä on ollut niin paljon seuraa toisilleen. Narttupentu jääkin meille kotiin, joten nämä kaverukset pääsevät kasvamaan rinta rinnan.
Sitten pystykorvapentuihin. Pennuilla on tällä hetkellä ikää 5 viikko ja risat, kovasti ovat kasvaneet ja kaikki ovat reippaita pikku pörryköitä. Sisäsiisteyttä on alettu jo harjoitella ja hyvin jo tekevät tarpeet ulos, mitä nyt joskus sihtaavat mieluummin pihalaatoille kuin hiekalle tai nurmikolle. Ruokakin maistuu, tämän pentueen kohdalla kuivaruuaksi valikoitui ProBooster Puppy Mini&Medium (ei jatkoon – jätösten määrä on aikamoinen), päivittäin saavat myös raakaa jauhelihaa (nauta/sika-nauta/broisku) turvotetun nappulan joukossa.
On ollut mielenkiintoista seurata pentujen kasvua ja tehdä vertailua kääpiösnautseripentujen kehitykseen. Pystykorvapentujen kehitys käppäniin verrattuna on NOPEA. Kolmeviikkoisina ne kiisivät pitkin pentuaitausta, kun käpsypennut vasta tapailevat kävelyä. Hampaatkin noilla penteleillä on koko purennan edestä ollut ainakin viikon, kun käpsypennuilla leegot on vastaavassa kunnossa vasta lähempänä luovutusikää. Kokoerokin on huomattava, toki Ziva on käppänäpennuksi pienemmästä päästä, joten pystykorvapennut näyttää sen rinnalla ihan karvaisilta mastodonteilta. Vaan hyvin tämä meidän “pygmi” pistää niille kampoihin, ei ole ensimmäinen kerta kun retuuttaa jotain isompaa kaveria korvasta ja toinen rääkyy kun nti Pygmesteri ei päästä irti…. Tätä kirjoittaessa näin on käynyt jo kahdesti. Mitä rääkymiseen tulee, käppänäpentujen aamuinen konsertti on kuin enkelikuoron laulua näiden kolmen kiljuntaan verrattuna (Juha on toki ihan päinvastaista mieltä, sallittakoon se hänelle). Jos joku miettii kuinka näistä raskii luopua, ei muutako tervetuloa istumaan tuohon sohvalle muutaman metrin päähän pentuaitauksesta, siinä kun poikaa syöttää ja nämä aloittavat ujelluksen välillä toivoo, että menisipä kuulo… Poika onkin nukkunut osan päiväunista yläkerran hiljaisuudessa ja minä mietin siirtäisinkö pentuaitauksen takaisin sivukammariin näiksi pariksi viimeiseksi viikoksi. Noh, kunhan joskus metsään pääsevät ei varmasti jää kaksijalkaiselta kuulematta haukkuuko koira, varmaan tippuu metsotkin oksilta tärykalvojen haljetessa.
Kiisa on aloittanut pentujen vieroituksen hyvin aikaisin, se ei enää anna niiden olla nisillä (en ihmettele, muutaman kerran nuo pienet piraijahampaat omaan nilkkaan iskeytyneenä). Pentujen kanssa leikkiminen kiinnostaisi sitä paljon enemmän. Vaikka pentujen seuraaminen ja palluttaminen onkin antoisaa tämänhetkisessä sirkuksessa (3x 5,5vko pennut, 1x 9vko pentu ja 1x 2kk vauva) sitä jo vähän odottaa, että urokset siirtyvät omien omistajien huomaan. Olen joitakin ihailevia kommentteja saanut miten hienosti me tätä palettia pyöritetään, mutta kaiken pentuihanuuden keskellä on tämä välillä oma hommansa. Kokemus sinänsä ja taas on huomattu, että kaikesta selviää, jopa suhteellisen täysjärkisenä 😉 Ilman Juhaa tällaista ruljanssia ei olisi lähdetty edes yrittämään.
Pennuille on saatu nimiäisetkin pidettyä. Minusta virallisten nimien keksiminen on hauskaa ajanvietettä, ja vaikka pentue onkin Juhan sain ylipuhuttua näillekin nimiteeman. Pennut saavat viralliset nimensä Mokoma-yhtyeen laulujen mukaan, urosten omistajat saivat itse valita mieluisimmt nimet.
Naalaston Lupaus “Uki”
Tyytyväinen saa näihin pentuihin olla, luonteet on ihanan rohkeat eikä nämä rakenteellisestikaan omiin silmiin rohjoja ole. Sitten vaan toivotaan, että saatiin porukkaan myös toivottuja käyttöominaisuuksia ja pysyisivät myös terveinä. Nämä saavatkin sopivasti kasvatella itseään kesälaitumilla ja pääsevät jo tulevana syksynä harjoittelemaan tositoimia työmaalle, eli metsään. Gaissan ja Ukin kanssa suunnataan näillä näkymin linnustukseen, Pesolle kuuluu kaavailtavan myös hirvikoiran uraa.