Kiisa tulee saamen sanasta ‘kijsa’: se on kansanperinteessä Lapin lipas eli pieni, kauniisti koristeltu rasia tai vakkanen. Kotalappalaiset säilyttivät kiisoissa rahoja ja koruja.

Kiisa on varsinainen pakkaus: nätti ulkokuori, sisuksissa aimo annos tahtoa, tulta ja tappuraa. Tyypillinen pystykorva rodunomaisine vinkeineen. Se on rohkea, äärimmäisen utelias ja vilkas, tekemistä pitää olla koko ajan tai se kehittelee sitä omin lupineen. Tämä koira ei nöyristele, sen ego on suurempi kuin koko ja näkö antaa ymmärtää. Lelut, herkut, ruuat on “minunminunminun”, omistaan se ei muille koirille luovuta vastaanpanematta. Vieraat se rodulle tyypilliseen tapaan ilmoittaa haukkuen, mutta kasvotusten ignoraa täysin – tärkeimmät ihmiset ovat sen perheenjäsenet.
Tiukasta luonteesta huolimatta Kiisa on kotiväelle oikein mukava koira. Uteliaana se seuraa aina pihan tapahtumia ja ottaa aktiivisesti kontaktia sitä lähestyessä. Kiisa on tarkka omasta tilastaan, joten sen käsittelyyn on panostettu pennusta lähtien: kynnenleikkuu, hampaiden katsominen, syliin nostaminen ja vastaava kopelointi sujuu sen kanssa hyvin. Hermojakin on tuliturkille suotu: mm. sen kaulaan on kapsahtanut yllättäen pieni lapsi, mutta Kiisa ei tästä välittänyt.

Kiisa on näyttänyt taitonsa metsällä, 2018 syksyllä sille saatiin pudotettua pari metsoa. Siitä on näkynyt merkkejä ns. monenviljan koiraksi, lintujen lisäksi se haukkuu myös hirvet. Kiisan kanssa keskitytään kuitenkin linnustukseen.