Tiineyden viimeiset pari viikkoa ovat käsillä, kun astutuksesta on kulunut vuorokausia 42. Pieta voi hyvin ja tuhdisti, ei tarvitse enää arvailla onko tiine vai ei. Ruokahalu on lisääntynyt ja kaikenlainen huomio ja hellyydenosoitukset maittaa myös.

Tämä on Pietan kolmas pentue, tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin ja uteliaana odotan millaisia pentuja tästä yhdistelmästä syntyy. Tiineyden edetessä ja synnytyksen lähestyessä aletaan laittaa pentuhuonetta kuntoon, kalenteriin on jo raivattu tilaa vartoa synnytyksen käynnistymistä. Vaikka jokaista pentuetta odotan innolla on myös huoli läsnä: sujuuko kaikki kuten pitää? Tuleeko synnytyksessä komplikaatioita? Entä jos joku pentu juuttuu synnytyskanavaan, jos tarjonta on huono, jos supistukset loppuu? Vaikka otan aina etukäteen selvää missä on lähin päivystäjä huolettaa se lähdetäänkö tarpeen vaatiessa liikkeelle ajoissa, meillä kun päivystävälle voi olla se 1,5h matka ja etenkin näillä ajokeleillä matka voi hidastua kelinkin takia. Tähän mennessä ei onneksi olla eläinlääkärin avustusta tarvittu ja Pieta on jaksanut synnyttää omin voimin, vaikka ensimmäisen pennun kanssa on aina saanutkin avustaa. Synnyttäjänä Pieta on vähän hitaansorttinen, onhan pentueetkin olleet ihan kiitettävän kokoisia (4 ja 7 pentua). Nyt olen kohtuun lähettänyt jo astutushetkellä terveiset, että semmonen 5 pentua olisi sopiva ja 6 ihan maksimimäärä. Viimekerrasta viisastuneena käytän Pietan nyt röntgenissä ennen synnytystä, jotta ei tarvitse arpoa montako pentua on syntymässä.

Liekö viime kevään pentubuumin jälkimainingit menossa, pentukyselyitä on tullut yllättävän paljon jo nyt ennen pentueen syntymää, eivätkä kyselyt ole tulleet pelkästään pohjoisesta vaan ympäri Suomea. On ollut mukava huomata, että sähköpostia lähettäneet on selkeästi panostaneet viesteihin normaalia enemmän ja kertoneet jo ensimmäisessä yhteydenotossa kaiken tarpeellisen, tämä nimittäin nopeuttaa asiointia kun ei tarvitse jokaiselta tentata erikseen mm. koirahistoriaa tai miten on rotuun päätytty. Suurin osa tiedusteluista on ollut asiallisia ja välillä on harmittanut vastata eioota. Sitten on kuitenkin se (onneksi vain pieni) osa yhteydenotoista, jotka nostattavat niskakarvat pystyyn ja ensivaikutelma menee heti pakkasen puolelle. Tällaiset yhteydenotot ovat tiivistettynä tyyliä “Ostan pennun, koska ne syntyvät?” ja “Onko pentua vapaana, mitä maksaa, milloin on luovutus?”. Kasvattajana näistä tulee vain mielikuva, että henkilö on ostamassa koiraa ikään kuin hakisi kaupasta purkin maitoa ja koira on se kiintiökoira, joka “on pakko olla”, koska monella muullakin on. Haluaisin uskoa, että tällä tavalla ostohalunsa ilmaiseva henkilö ei yksinkertaisesti tiedä kuinka lähestyä kasvattajia pennunhankinta-aikeissa ja siksi lähestymistapa on tökerö. Nämä pistävät miettimään kasvattajan roolissa kuvitteleeko osa pennunostajista tosiaan, että pentuja on saatavilla vuoden ympäri kuin sitä maitoa kaupan kylmäkaapista? Että pentuja pusketaan kuin liukuhihnalla, siitä vaan valitsemaan oma tessu, rahat kouraan ja kiitos hei?

Monella ihmisellä on aika erikoisia mielikuvia koirankasvattajista ja koirankasvatuksesta. Aion jossain vaiheessa ehtiessäni kirjoittaa enemmän ajatuksia siitä, mitä koirankasvattaminen todellisuudella on meillä ja Suomessa ylipäänsä. Toivon, että joku ehkä joskus tekstejä lukisi ja ymmärtäisi paremmin miten tämä homma toimii käytännössä, ei tässä nimittäin mitään jumalasta seuraavia olla – pikemminkin melko tavallisia ihmisiä hyvin erilaisista lähtökohdista, joilla on vaan erikoinen harrastus, joka on ehkä lähtenyt vähän lapasesta. Kasvattajan rooli ei kuitenkaan ole pelkkää narttujen pennuttamista, vaan jos homman aikoo tehdä edes vähän paremmin kuin juosten kusten tai ainakin pyrkii saamaan jotain aikaiseksi mm. rodun hyväksi silloin on oltava hallussa vähän muutakin tietoa kuin lisääntymisen perusteet.

Meillä jokainen koira on perheenjäsen, ei pennutuskone. Joka ikinen kerta astuttaessani jonkun nartuista otan tietoisen riskin, jos kaikki ei menekään hyvin saatan pahimmillaan menettää jonkun perheenjäsenistä – tai sijoituskoiran ollessa kyseessä menetys voi olla jonkun toisen perheen. Tämän takia koen monen muun kasvattajan ohella ärsyyntymistä, kun pentua tiedustellessa lähestytään ikään kuin pentutehdasta, jossa ainoa tehtävä on tuottaa ostajille myyntiartikkeleita. Tämän vuoksi lyhyet tekstiviestikyselyt tai yhden lauseen sähköpostit jäävät vaille vastausta, samoin jos soittaessa puhelun sisältö on “mitä maksaa ja koska voi tulla hakemaan”. Koiranpentuun pitää sitoutua vuosiksi. Ylipäänsä koiraa hankkiessa täytyy olla resursseja huolehtia siitä asianmukaisesti läpi sen koko elämän, koska se on täysin riippuvainen omistajan antamasta hoidosta. Ei se itse hae kaupasta ruokasäkkiä tai varaa aikaa rokotuksille ja hammashuoltoon. Se ei itse itseään lenkitä, tai ainakaan ulkoilutuksen ei koskaan pitäisi tapahtua niin, että koira löysätään takaovesta kylille ja päästetään takaisin sisälle, kun se on reissunsa tehnyt. Ei se osaa turkkiaan harjata takuttomaksi tai leikata kynsiä lyhyiksi. Nämä on kaikki asioita, jotka täytyy olla omaksuttu ostajan päässä jo ennen kuin se söpö pentu tuodaan kotiin ja aloitetaan sen kanssa yhteiselo.

Onko koiranhankinnasta tehty liian vaikeaa? Ehkä jossain määrin, mutta ihan syystä. Eläinten kaltoinkohtelu on lisääntynyt sitä mukaa kuin koirapopulaatio kasvanut, ja vaikka iso osa kasvattajista on todella tarkkoja millaisiin koteihin pentunsa myy osalle riittää pelkkä puhelinsoitto ja pentu on haettavissa kunhan rahaa löytyy myyntihinnan verran. Valitettavasti osa näistä pennuista voi olla puolen vuoden päästä tori.fi:ssä tai Apulassa etsimässä uutta kotia, kun omistaja huomasikin hätiköineensä koiranhankinnassa eikä kasvattajalta saa tukea ongelmien ratkomiseen.
Eli ensi kerralla kun kasvattaja tenttaa ja esittää ehkä henkilökohtaisiakin kysymyksiä ajattele asia niin, että hän haluaa ottaa selvää oletko hänen mielestään sopiva henkilö huolehtimaan hänen kasvatistaan. Ei koiranpito välttämättä ydinfysiikkaa ole, mutta valitettavasti on liian paljon ihmisiä, joilta ei hoidu edes perusasiat koiran hoidossa, kuten säännöllinen ulkoilutus, laadukas ruokinta ja turkinhoito. Kukaan kasvatustoimintaa tunteella harjoittava ei halua pentunsa päätyvän kotiin, jossa sen tarpeista ei huolehdita. Suurin osa pennunhankkijoista on onneksi ottanut asioista selvää ja hoitaa omistajan roolin kuten pitääkin, ja kasvattaja on tyytyväinen, kun sai pennun hyviin käsiin.

Koen itseni kasvattajana onnekkaaksi, kun tähän mennessä kaikille niille 14:sta meiltä maailmalle lähteneelle pennulle on löytyneet hyvät kodit. Osan kanssa harrastetaan jotain lajia tavoitteellisesti, osan kanssa mielenvirkistykseksi, kaikkien niiden kanssa lenkkeillään, touhutaan ja eletään normaalia arkea ja pennut on lähtökohtaisesti otettu osaksi perhettä ja niitä pidetään perheenjäseninä. Joskus kysytään eikö sureta luopua pennuista, kun niiden luovutusikä on käsillä? Tavallaan kyllä, onhan ne kaikki käytännössä tulleet tähän maailmaan enemmän tai vähemmän minun käsien kautta niitä kätilöidessä ja emojen apuna pentuja kuivatessa, niiden kanssa on vietetty aikaa, käsitelty, pussailtu ja silitelty elämänsä ensimmäiset 8 viikkoa, pentujen kasvaessa on alkanut erottaa kunkin persoonallisuuksia ja totta kai niihin aina kiintyy. Kuitenkin kun koen, että pennulle on juuri sille sopiva perhe, joka jo innolla odottaa uutta perheenjäsentä yleensä olen vain huokaissut helpotuksesta, kun saattelen pennut uusien omistajien mukaan ja koko prosessin päätteeksi kasaan pentuaitauksen varastoon odottamaan seuraavaa pentuetta. Jokaisesta pentueesta haluaisin aina jättää jonkun pennun meille kotiin kasvamaan, mutta koska se ei ole realistisesti mahdollista täytyy vaan pyrkiä löytämään jokaiselle pennulle niin hyvä koti, ettei niiden lähtö jää surettamaan. Sen verran napanuoraa niille kuitenkin jää, että yleensä myyn pennut “lähelle”, jotta voisin niitä välillä nähdäkin ja seurata niiden kehittymistä.

En pidä sanasta “varauslista”, koska en pysty kenellekään varaamaan pentua niin kauan kuin en tiedä montako pentua ja millaista porukkaa emän mahassa on kasvamassa. Sen sijaan puhun ennemmin “odotuslistasta”, ja nyt on ensimmäistä kertaa tämän lyhyen kasvattajauran aikana niin mukava tilanne, että useampi perhe vartoo Pietan pentu-uutisia ja itse toivon voivani pentujen synnyttyä ilmoittaa kullekin, että heille voisi olla täällä uusi perheenjäsen kasvamassa. Herkkua ei ole sekään, jos joutuu mahdollisesti pienestä pentueesta päättämään kenelle on pentu ja kenelle ei, tai jos toivottua sukupuolta ei synnykään. Toivoisin, että pennunhankintaa miettiessä oltaisiin liikkeellä hyvissä ajoin ja otettaisiin yhteyttä jo ennen pentujen syntymää, mahdollisesti jo ennen astutusta. Itse arvostan sitä, että pentua hankkiessa ollaan valmiita odottamaan sopivaa pentua, eikä olla jäniksenselässä kyselemässä heti seuraavalta kasvattajalta mitä on myytävänä, jos oma pentulaatikko onkin tyhjä. Tässä kohtaa myös sellainen muistutus, että koska koirien kasvatus on osa koiraharrastusta ja suurin osa kasvattajista elää myös muuta elämää käyden töissä ja hoitaen arkena kodin, lapset, muut harrastukset jne. välttämättä pentukyselyihin ei vastata samana päivänä, eikä seuraavana tai sitä seuraavana. Jos haluat kyselyyn nopeammin vastauksen soita kasvattajalle, useimmilla on puhelinnumero esillä kotisivuilla tai rotuyhdistysten kasvattajalistoilla.

Me jäädään vielä hetkeksi odottelemaan pentujen kehittymistä ja seuraamaan Pietan mahan kasvua. Kalenteria katsoessa tässähän saisi jo alkaa varaamaan aikaa tiineysröntgeniin ja ruveta myös laittamaan työhuonetta pentuhuoneeksi. Tilasin kesällä tulevaisuutta miettien Doca Bedin pentulaatikon virkaa hoitamaan (3 edellistä pentuetta on synnytelty Ikean SAMLA-vuodevaatelaatikkoon, joka sekin on ajanut tehtävänsä) ja koska vein tänään viimeiset kompostiverkkoelementit väliaikaisen koira-aitauksen rakojentukkeiksi seuraavaksi päivitän pentuaitauksen johonkin jykevämpään malliin. Niin on menty tässäkin välineurheilun puolelle…..