kääpiösnautseri - miniature schnauzer
&
suomenpystykorva - finnish spitz

Pieta ultrattu kantavaksi

Kävimme viime viikolla Pietan kanssa eläinlääkärissä tiineysultran merkeissä. Ultrassa näkyi ainakin muutama sikiö, joten kaiken mennessä loppuun asti hyvin meidän C2-pentueen voi odottaa syntyväksi marraskuun lopulla.

Pentukyselyitä on tullut yllättävän paljon, ympäri Suomea. Tällä hetkellä en ota enempää tiedusteluita vastaan tätä pentuetta koskien. Ensisijaisesti etsin kasvateilleni kodit pohjois-Suomen alueelta. Ylipäänsä meiltä ei voi varata pentua kohdusta, enkä ota alustavia varauksia vastaan sähköposti- tai puhelintiedustelun perusteella. Marssijärjestys on, että meillä on ensin tultava paikan päällä käymään ja vasta tämän jälkeen aletaan miettiä pennun varaamista – ei varailla mitään etukäteen tapaamatta kasvotusten, eikä tapaaminenkaan ole lupaus pennun myymisestä. Kasvatan ensisijaisesti itselleni tulevia harrastus- ja jalostuskoiria, en kasvata pentuja vain myydäkseni ne pois iso hintalappu takapuolessa. Tulevilta kodeilta odotan yhteistyökykyä, halua pitää yhteyttä kasvattajaan sekä kiinnostusta mm. virallisten terveystutkimusten teettämistä kohtaan. Perheessä otetaan koira mukaan arjen touhuihin perheenjäsenenä ja seurakoirana, jolle pyritään opettamaan perusasiat jotka koiran tulee osata ollakseen yhteiskuntakelpoinen. Harrastuskiinnostuneet kodit ovat etusijalla.